Hongiston saha pääosassa Elotulilla

16.8.2014

Kuvaelman kohtaus meneillään
Kuvaelman kohtaus meneillään
Valokuvia ja lehtijuttuja esillä
Valokuvia ja lehtijuttuja esillä

Kuvaelma, valokuvat ja rekvisiitta kertoivat Hongiston sahan tarinan Elotulet-kyläjuhlassa 2.8.

Kyläjuhlien teemana oli tänä vuonna Hongiston saha. Kerroimme sahan tarinan kuvaelman, valokuvien ja kaikenlaisen rekvisiitan avulla. Muutakin mukavaa ohjelmaa toki oli. Yleisöä juhlassa oli noin 190.

Sää oli suotuisa lauantaina 2.8. kun kyläjuhlien ohjelma alkoi laululla. Henna-Riikka Rajaniemi Luhdantieltä lauloi Arto Tinellin säestämänä kansanlauluja. Esityksen päätti Eino Leinon Nocturne, joka oli sykähdyttävä kauniissa järvimaisemassa. Laulun jälkeen lupailimme naurua - sitä yleisölle tarjosi naurujoogan ohjaaja Mira Sinerkari, Luhdantielle vuosi sitten muuttanut kyläläinen. Kädet nousivat ja nauru kumpusi väkisinkin vatsanpohjalta, kun Mira näytti esimerkkiä. Nauru tekee hyvää!

Väliajalla yleisöllä oli hyvä tilaisuus tutkia vanhoja valokuvia ja lehtijuttua Hongiston sahasta. Olimme lisäksi käyneet valokuvaamassa sahaa sellaisena kuin se nyt on. Moni työkalu ja kone oli vielä paikoillaan, ja löytyipä kuvista sahan ensimmäinen sähkömoottorikin 40-luvulta.

Kuvaelma alkoi vuodesta 1946. Sota oli ohi, miehet palasivat kotiin. Halkojen hakkuu ei Topia ja Heikkiä miellyttävät, ja he saivatkin ajatuksen ryhtyä sahaamaan tukkeja Hongistossa. Siitä se alkoi: Suomi jälleenrakensi ja sahoilla meni hyvin. Kuvaelman oli kirjoittanut ja ohjannut Jaana Joutsen ja siinä esiintyi 12 kyläläistä.

Ohjelman lopussa arvoimme kymmeniä palkintoja. Onnekkaimmat veivät kotiin kolmekin palkintoa!

Kiitämme Elotulien talkoolaisia ahkerasta työstä. Erityisesti kiitämme Pirjo ja Markku Lehtistä siitä, että saimme kertoa Hongiston puutyöyhtymästä.

Sellaiset olivat kymmenennet Elotulet Lainerannassa!