Kaksi uutta hallituksen jäsentä

26.11.2014

Valitsimme hallitukseen kaksi uutta jäsenta, Minna Pohjolan ja Olli Salomaan. Ensi vuoden suunnitelmat ovat selvät: hyväksi havaittu toiminta jatkuu.

Syyskokouksen aluksi katsoimme ensimmäisen kerran viime kesän Elotulet-kuvaelman Näin meil enne - Hongiston saha taltiointia. Oli uskomatonta nähdä, kuinka upean esityksen olimme jälleen kerran saaneet aikaiseksi! Näimme hienoja roolisuorituksia ja improvisointia, joka nauratti yleisöä monessa kohdassa.

Kokouksessa hyväksyimme toimintasuunnitelman ja talousarvion ensi vuodelle. Toimintaa jatketaan hyväksi havaittuun tapaan. Elotulet-kyläjuhla pitää ensi vuonna välivuoden, mutta muutoin kesäsauna, kyläillat, juhannusjuhla ja Elonleikkuu-tapahtumat jatkavat entistä laadukkaampina tapahtumina.

Ensi vuonna ryhdymme suunnittelemaan rannan kunnostusta. Uusi Leader-rahoituskausi on alkamassa, ja harkitsemme hankerahoituksen hakemista. Kokouksessa pohdittiin jo muutamia ideoita, mm. noin parinkymmenen metrin päässä oleva kallion hyödyntämistä vaikkapa auringonotto- tai onkipaikkana. Rannan uudistamisesta järjestämme varmasti erikseen ideointitilaisuuksia kyläläisille.

Hallituksesta eronneiden Piia Aarnion ja Markku Pääkkösen tilalle valitsimme Minna Pohjolan ja Olli Salomaan. Onnittelemme heitä ja toivotamme tervetulleiksi toimintaan!

Syyskokouksessa oli kymmenen osallistujaa.

 

 

Liitteet