Syyskokous päätti: hallitus jatkaa

23.11.2015


Hallitus ja puheenjohtaja jatkavat seuraavat kaksi vuotta. Syyskokous hyväksyi toimintasuunnitelman. Jäsenmaksu on edelleen kymmenen euroa.

Sunnuntaina 22.11. kyläyhdistys piti syyskokouksen. Paikalle saapui 12 kyläläistä. Aluksi kaffetta ja kahvileipää, niin jutustelu pääsi mukavasti vauhtiin pöydissä.

Puheenjohtajana kokouksessa toimi kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jaana Joutsen. Jaana jatkaa puheenjohtajana seuraavat kaksi vuotta, kuten koko muukin hallitus: Maritta Korpela, Timo Nurmela, Minna Pohjola, Risto Salmi ja Olli Salomaa.

Ensi vuoden suunnitelmat noudattelevat pitkälti tuttua kaavaa. Kyläyhdistyksen tarkoituksen mukaisesti keskitymme toimintaan, jota tehdään yhdessä ja hyvässä hengessä yhteiseksi hyväksi. Osa toiminnasta on säännöllistä ja vakiintunutta, kuten saunatoiminta ja juhannusjuhlat. Sen lisäksi kalenterissa on erilaisia tapahtumia eri aiheiden innoittamina. Elotulet järjestetään välivuoden jälkeen elokuussa.

Kyläiltoihin on kaavailtu aiheina mm. pelejä ja aina kiinnostavia lintuja. Muutamia retkiä on ohjelmassa, ennemmin lähelle kuin kauas.

Talouarviossa tulot ja menot ovat kymppitonnin luokkaa. Wc-rakennuksen katto korjataan ja saunaan hankitaan kiukaan varaosa. Olisihan se kauheaa, jos joutuisimme perumaan saunan rikkinäisen kiukaan takia! Kovilla kiuas on saunassa talvet ja kesät.

Hallitus on valmistellut hanketta rannan kehittämiseksi. Siitä keskusteltiin syyskokouksessa. Vielä on paljon avoimia kysymyksiä miten hanke toteutettaisiin. Vakaa aikomus on, että ensi vuonna hanke lähtee liikkeelle.

Jäsenmaksu säilyy kymmenessä eurossa. Jäsenmaksua kerätään vuoden alussa.

Tutustu tarkemmin toimintasuunnitelmaan täällä.