Tilinpäätös ylijäämäinen, kevätkokous myönsi vastuuvapauden
9.4.2018
Kyläyhdistyksen tilinpääätös ja toimintakertomus 2017 hyväksyttiin kevätkokouksessa. Kokous myönsi hallitukselle vastuuvapauden. Muita aiheita kokouksessa olivat mansikanviljelyn kehittäminen ja yhdistyksen hankkeet. Kokousväkeä oli 11. Kevätkokouksessa Minna Pohjola kertoi mansikanviljelyn kehittämisestä. Näimme paljon kuvia mansikoista kasvihuoneissa, kasvutunneleissa ja avomaallakin. Opimme, että mansikkalajikkeita on paljon ja että taimet tulevat pääosin ulkomailta. Mansikkaa viljellään tulevaisuudessa entistä isommilla tiloilla ja useammin kasvutunneleissa tai jopa kasvihuoneissa. Ja ehkä näemme vielä robotinkin, joka kerää mansikat suoraan rasioihin! Kiitokset Minnalle kiinnostavasta esityksestä! Toisena aiheena kuulimme yhteenvedon kyläyhdistyksen hankkeista. 15 vuoden aikana olemme vieneet läpi menestyksellisesti kolme hanketta. Ensimmäisessä rakennettiin vuosina 2003 - 2005 saunatupa ja grillikatos. Teimme myös kyläsuunnitelman, jota on kiinnostavaa lukea näin vuosien jälkeen. Toisessa hankkeessa rakensimme esiintymislavan vuonna 2012. Lava tuli heti käyttöön kyläyhdistyksen 10-vuotisjuhlissa. Kolmas hanke on rantahanke, joka päättyi viime vuonna. Tuki siitä maksettiin tämän vuoden alussa. Kaikkiaan olemme saaneet EU:n maaseuturahaston rahoitusta tukena yli 55 000 euroa näihin hankkeisiin. Itse olemme keränneet ja maksaneet hankkeiden kustannuksia yli 26 000 euroa. Talkootunteja on kertynyt 2350. Viimeisimmänkin hankkeen lainat on maksettu ja yhdistys on taas velaton. Tilinpäätös viime vuodelta oli ylijäämäinen 1324 euroa. Keräsimme varoja 9923 euroa ja saimme avustusta Salon kaupungilta 1000 euroa. Kulut, mm. siivouksen palkat, sähköt ja muut kulut sekä poistot olivat yhteensä 9371 euroa. Yhdistyksen taseen loppusumma on 37 210 euroa. Kiitos kokoukseen osallistuneille! Liitteet
|